Sain viimeinkin hankittua sukelluskotelon Olympus PT-023:n, jolla saan vihdoin viimein paremman kamerani Olympus C-8080 WZ:n veden alle. Olisin sen mielellään hankkinut jo viime vuonna, mutta niitä ei enää saanut mistään kun valmistus oli jo lopetettu. Joten päädyin hankkimaan kokonaan uuden kameran Canon Ixus-800is:n koteloineen. Mutta sitten kun hankin ulkoisen salaman, niin en millään saanut sitä toimimaan kunnolla Ixus-800is:n kanssa. Sen kameran automatiikka ei vaan toimi ulkoisen salaman kanssa ja manuaalisäätöjä siinä ei ole. Kuvat joko ylivalottuvat aivan valkoisiksi, tai jäävät mustiksi, mutta kunnollista kuvaa ei synny.

Arvelin että Olympus C-8080 WZ toimisi ulkoisen salaman kanssa paremmin, siinä kun on mahdollista säätää valotus täysin manuaalisesti, se on muutenkin parempi kamera, ja ulkoiselle salamalle on jopa sähköinen synkkaliitäntä, joka jopa tulee sukelluskotelon PT-023 läpi.

Niinpä googletin ankarasti ja löysin Saksan e-baystä myynnissä olevan PT-023 kotelon. Huusin sen ja voitin sen tarjouksella 261 EUR. Myyjä oli yksityinen henkilö, joka osasi vain saksaa, joten omat saksankielentaidot tulivat vaihteeksi tarpeeseen. Maksu piti suorittaa tilisiirtona Saksaan. ja sitten piti maksaa DHL-paketin lähettämisest Suomeen asti ekstraa, eli yhteensä 271 EUR Kaikessa asioinnissa meni aikaa, mutta vihdoin 10.9.2007 sain DHL pakettina sen kotelon alkuperäisessä pakkauksessaan kotiin. Kotelo oli täysin iskemätön ja pakkauksineen uutta vastaavassa kunnossa. Uutena nämä maksoivat 600 EUR, joten ihan kelpo diili.

Sitten piti vielä saada siihen se sähköinen synkkajohto, eli tässä tapauksessa kaapeli jonka molemmissa päissä on ns. 5-nastainen Nikonos liitin. Sen sain tilattua Cameras Underwater nettikaupasta Englannista. Kaapeli saapui 19.9.2007, joten nyt oli koko varustus, jolla saan paremman kameran ulkoisella salamalla veden alle.

Testaus käytännössä

Ekan kerran testasin Olympusta veden alla Tapiolan uimahallissa Kuplan vuorolla, ja tulokset olivat ihan lupaavia. Kuvat täällä: https://photos.leiman.fi/p443935022. Valkotasapainon manuaalisäätö näyttäisi tosin olevan aikalailla välttämätöntä

Sitten ekan kerran kokeilin ulkoisella salamalla kuvaamista Hurun iltakeikalla GA:lle. Kuvissa on kyllä aika paljon backscatteria, joten pidempi salamavarsi olisi tarpeen. Salman valovoima ei kovin pitkälle kanna, mutta eipä GA:llä näkkärikään ollut kovin hääppöinen. Valotusta piti todellakin säätää käsin, automatiikka toimi enimmäkseen väärin.

https://photos.leiman.fi/p847973296

Olympus C-8080WZ ja PT-023

Olympus PT-023
salaman synkkajohto