Minut hyväksyttiin sukellusseura Kuplan jäseneksi keväällä 2007.

Kun aloitin sukeltamisen kesällä 2006, liityin heti OWD kurssin jälkeen sukellusseura Espoon Dyykkareihin. Tämä lähinnä siksi että OWD-kurssini vetäjä Mikko Korhonen toimi silloin aktiivisesti siinä seurassa ja sain vahvan suosituksen liittyä hänen seuraansa.

Teinkin paljon sukelluksia 2006 ja vielä 2007 Espoon Dyykkareiden Huru venellä, ja kävin paljon Espoon Dyykkareiden allasvuoroilla Leppävaarassa. Mutta mielestäni ED:n toiminta ei ollut ihan niin aktiivista kuin olisin halunnut ja sukelluskohteet aina niitä samoja. Aloin selvittämään mitä muut seurat tekevät. Espoon Nousu oli yksi vaihtoehto, koska olin ollut Nousulaisten mukana jo yhdellä matkalla keväällä 2007.

Vanhana teekkarina kävi kuitenkin mielessä että voisin ehkä myös liittyä teekkareiden sukellusseura Kuplaan. Itse en omana opiskeluaikanani Otaniemessä 1984-1990 siis harrastanut laitesukellusta, mutta moni opiskelukaveri kuului silloin Kuplaan. Tosin 2007 heistä suurin osa oli jo harrastuksen lopettanut. Laitoin kuitenkin hakemuksen vetämään ja toukokuussa 2007 Kuplan hallitus hyväksyi minut Kuplan vanhaksi jäseneksi.

Kävin tutustumassa Kuplakammioon 22.5.2007, ihan vain katsomassa paikkoja. Mutta Kuplan sukelluskeikoille ja leireille en heti alkukaudesta ehtinyt. Piti odottaa että veneet palaisivat kesän leirikierrokselta Otaniemeen että pääsisin ekalle Kuplan venekeikalle.

Kuplakammion edusta 2007
Kategoriat: Kupla