Helatorstain pitkänä viikonloppuna 29.5.-2.6.2019 tein vuoden 2019 toisen sukellusmatkan Hiidenmaalle sukellusseurani Kuplan porukan kanssa. Tätä Hiidenmaan reissua alettiin puuhaamaan jo heti syksyn 2018 Saarenmaan reissun jälkeen. Samoin kuin jo Saarenmaan reissulla, Ulla organisoi retken ja Eestin päässä kaikki järjestelyt meille toimitti Sander Kiviselg, Barrakuuda Sukeldumisklubin vetäjä. Sander järjesti meille majoitukset täysihoidolla, sekä sukelluskeikat Barrakuudan RIB-veneellä, ja majoituskohteessa kaasujen täytöt, sekä kaikki sukelluksen tukitoiminnot briiffauksineen.
Kaiken kaikkiaan Kuplan porukkaa oli matkalla 17, joista yksi ei voinut sukeltaa. Otimme mukaan kaikki omat sukelluskamat Suomesta, ja meitä oli 4 repeilijää ja loput tuplapulloilla. Porukan minimitaso oli P2, mutta useimmilla kouluttaja- ja/tai tekkipahvit ja paljon kokemusta takana. Itse otin mukaan tupla-10 pulloni valmiiksi 32-Nitroksilla täytettynä. Mukaan otin myös molemmat kamerat: Olympus TG-5 sekä Canon 7D. Uutena hankintana mukana oli 2 kpl Nanight videovaloja, joita halusin kokeilla salamien tilalla. Lisäksi olin hommannut uuden Mares maskin +2 linsseillä kameroiden säätämisen helpottamiseksi.
Tarkoitus oli sukeltaa Hiidenmaan hienoimpia hylkyjä, ja tavoitteena 6 tai 7 sukellusta 4 päivän aikana. Harmillisesti sää ei suosinut, kova tuuli ja aallokko haittasi merelle pääsyä. Sukelluksia kertyi vain 5, joista viimeinen Rummun louhoksessa mantereen puolella.
Menomatka, 29.2.2019
Lähdimme matkaan jo keskiviikkona 29.5. Helsinki-Tallinna lautalla ja ajoimme Haapsaluun yöksi AirBnB-majoitukseen. Haapsalussa nautimme mainion fine dining illallisen vanhan keskustan tunnelmallisessa ”Kärme Küülik” ravintolassa. Perjantain aamuna matka jatkui Rohküla-Heltermaa lautalla Hiidenmaan puolelle. Lauttapaikat oli etukäteen ostettu ja varattu klo 10 lauttaan autojen rekkareilla, joten riitti että ajoi portille ja kameratunnistus luki rekkarin ja sitten vain jonoon. Lauttamatka salmen yli kestää tunnin. Lautta on iso ja moderni, ja siellä on hyvä ravintola ja siistit vessat. Heltermaan satamasta matka jatkui kauppareissun jälkeen majapaikkaamme Randmäe Puhketalulle, jonne saavuimme sopivasti puolen päivän aikaan. Sander olikin siellä valmiina odottamassa meitä. Muuta miehistöä olivat Sergei, Daniel ja Karl. Veimme omat tavarat huoneisiimme, sukelluskamat ulos autosta ja setit kasaan, ja sitten Sanderin briiffaukset.
Sukeltaminen alkaa, Vest
Ensimmäinen 6 sukeltajan ryhmä lähti Sanderin kuljetuksella, kahdella pakulla ja peräkärryllä, kohti Kärdlan satamaan, jossa lastasimme kamat RIB-veneeseen. Venematka kohti ensimmäistä kohdetta kesti 30 min. Menomatkalla aallokko ei tuntunut vielä niin pahalta, vaikka aika kovaa kyytiä sekin jo oli. Paluumatka olikin jo aika rankka, kun mentiin vasta-aaltoon ja aallon korkeus toista metriä ja aallonpituus aika lyhyt ja leikkaavan terävä.
Ensimmäinen kohde oli hylky ”Vest”. ”Vest” oli Neuvostoliittolainen 1939 rakennettu merenkartoitusalus ja miinanlaskija toisessa maailmansodassa, pituus 56 metriä. Laiva ajoi miinaan kesäkuussa 1941 Hiidenmaan pohjoispuolella. Hylky on vasta äskettäin löydetty ja hyvässä kunnossa, pohja 18 metriä. Sukelsin Teron kanssa parina. Mukaan otin Olympus TG-5 kameran yhdellä videovalolla. Näkkäri hylyllä ei sitten ollut niin huikea, ehkä 10 metrin luokkaa, kun se parhaimmillaan olisi voinut olla +20 metriä. Aallokko oli nostanut siltin pohjasta ylös. Valoa oli paljon ja ilman lamppuja olisi pärjännyt täysin ongelmitta. Itse hylky oli kyllä mielenkiintoinen, paljon detaljeja ja hyvin säilynyt. Hylky oli selkeä ja helppo sukeltaa ympäri, täysin pystyssä ja rungoltaan ehjä. Mukava ja helppo ensimmäinen sukellus. Reissun ensimmäinen kalustotappio sattui tässä Esalle, toinen räpylä putosi veteen jo veteen menossa, joten sukelluskin jäi väliin. Kun kaikki olivat sukeltaneet, palasimme rantaan pomppuisella kyydillä, jossa seuraava ryhmä jo odotti veneeseen pääsyä.
Illalla kun kaikki olivat palaneet, saimme illallista, joka Eestin kielellä on õhtusöök. Tarjolla oli hitaasti haudutettua villisikaa, jonka majatalon isäntä oli itse metsästä ampunut. Myös meidän vegaaneille oli tarjolla lihatonta ruokaa. Sen jälkeen saunaan. Päätalossa oli mainio puilla lämpiävä sauna, jossa kävimme kaikkina iltoina. Illalla sääennuste näytti torstaille aika kehnolta. Yöllä oli meren yli pyyhkäisemässä myrskytuuli 20 m/s, joka nostaisi korkean aallokon perjantain aamuksi. Sander päätti, että aamulla ei ole turvallista lähteä merelle, ja aikaisintaan iltapäivällä voisi yrittää, kun tuuli ja aallokko laantuisi hieman. Aamuksi Sander järjesti meille Hiidenmaan majakkakierroksen, ja herätys vasta klo 8. Näin ollen Tallinanna laivalta ostetuille ”tuulipulloille” tuli valitettavasti nyt käyttöä.
Tuulipäivä, majakkakierros
Perjantain 31.5. aamulla lähdimme sitten kiertämään Hiidenmaan majakoita eli ”tuletorneja”. Ensimmäisenä oli Kõpun majakka, joka valmistui 1531. Kõpun majakka on Itämeren ja Baltian maiden vanhin, ja sen väitetään olevan maailman vanhin majakka, jossa merkkivalo on palanut alusta asti näihin päiviin saakka. Majakka on rakennettu Kõpun niemimaan korkeimpaan paikkaan, jossa se varoittaa laivoja Hiidenmaan matalasta, jonka ohi kulki jo keskiajalla Pohjois-Euroopan tärkein itä-länsi-suuntainen kauppatie. Pääsimme käymään tornin huipulla, josta näki koko Hiidenmaan yli kaikkiin ilmansuuntiin.
Seuraavaksi menimme läheiselle Ristnan majakalle, joka valmistui 1874. Tämä valurautainen torni on valmistettu Ranskassa. Kävimme myös tämän tornin huipulla, ja sieltä oli myös hyvät näköalat kaikkialle, ja erityisesti läheiselle Kalesten rannalle, jonne suuntasimme seuraavaksi. Kalesten ranta on Luonnonkaunis ja mystinen “paratiisi”. Pitkä niemen nokka jakaa rannan kahteen osaan, jonka pohjoispuolella on sileää valkoista kiveä, ja eteläpuolella hienoa valkeaa hiekkaa kilometrikaupalla. Rantaan lyö kovalla tuulella korkea aallokko jossa voi surffata. Massaturismi ei ole paikkaa pilannut ja siellä voi todella nauttia luonnonrauhasta. Viimeinen majakkakohde oli Tahkuna Hiidenmaan pohjoiskärjessä. Tahkunan majakka on valmistunut 1875, ja se on Viron korkein valurautainen majakka.
Majakan vieressä on muistomerkki M/S Estonian lapsiuhreille, laivan mukana hukkuneille, syntymättä jääneille ja orvoksi jääneille. Estonia upposi 28.9.1994. Laivassa oli 989 ihmistä, joista vain 137 selviytyi, eikä joukossa ollut yhtäkään lasta. Muistomerkki seisoo paikalla, joka on lähimpänä Estonian uppoamispaikkaa 62 km luoteeseen Tahkunan niemestä. Muistomerkillä oli aika surullinen tunnelma. Vaikka onnettomuudesta on jo 25 vuotta, sen muisto herättää vieläkin syviä tunteita. Virossa lähes jokainen tunsi jonkun joka menehtyi onnettomuudessa.
Onneksi oli kiire lounaalle, joten muistomerkin surullinen tunnelma jäi nopeasti taakse.
E.Russ
Perjantain 31.5. iltapäivällä pääsimme viimein taas sukeltamaan. Ensimmäinen ryhmä pääsi lähtemään puolen päivän aikaan kohti ”E.Russ” hylkyä. Ernst Russ oli 1909 Stettinissä rakennettu Saksalainen rahtilaiva, pituus 93 metriä. Heinäkuussa 1919 laiva luovutettiin Englannille sotakorvauksena. 15.9.1919 kahden viikon merimatkalla Bordeux’sta kohti Tallinnaa laiva ajoi merimiinaan ja upposi. Hylky löytyi vuonna 2012 sijainnista 59:12.577 N 22:38.076 E. Hylky on Eestin merimuseon poijuttama ja syvyyttä kohteella 31 m pohjalla, 25 m hylyn kannella. Merimatkaa sinne oli noin 40 min Kärdlan satamasta pohjoiseen ja RIB-venellä jonkun verran pomppuinen mennessä, ja paluumatkan myötä-aallossa jo melkeinpä mukavaa. Nyt meillä oli 8 sukeltajaa veneessä ja sukelsin TT:n ja Voden kanssa kolmikkona. Nyt mukana oli Canon 7D, Tokinan kalansilmällä ja 2 kpl 4000 lumenin videovaloa pitkillä varsilla. Näkyvyys pohjalla ei taaskaan ollut ihan huippua, sillä merkkipoijun kettinki oli ruoskinut pohjan siltin ylös ja vaakanäkyvyys oli luokkaa 6 metriä, kun se olisi voinut olla 20 m. Hylky oli mielenkiintoinen ja hyvin säilynyt ja melko helppo navigoida. Emme ehtineet suoranousuajan puitteissa kiertämään koko laivaa ja siellä olisi usemmankin dyykin tehdä lisää. Videovaloilla sai kuvattua varsin lupaavasti ja kuvaaminen oli huomattavan paljon helpompaa kuin salamoilla. Mutta tässä tekniikassa riittää vielä harjoiteltavaa. Kun eka porukka oli sukeltanut, palattiin rantaan, jossa seuraava ryhmä taas odotti omalle dyykille pääsyä. Tilasin omiin pulloihin Nitrox-32 täytön.
Illalla sitten taas ruokaa ja saunaan ja nyt aikaisin nukkumaan, koska lauantaina oli luvassa kaksi kohdetta: sukellusvene Akula, reissun kohokohta, sekä Altair, jossa kävimme jo edellisen syksyn Saarenmaan reissulla. Sander oli hommannut Altairin sukeltamista varten paikallisen puuveneen, jonka kotisatama oli Hiidenmaan eteläpäässä Sörussa. Näin eri ryhmät pystyivät sukeltamaan yhtä aikaa eri paikoissa ja kahden kohteen sukeltaminen kahdella 8 sukeltajan ryhmällä oli mahdollista saman päivän aikana.
Akula sukellusvene
Lauantaina 1.6. aamulla oli siis herätys ja aamupala klo 6. Sitten meidän ryhmä lähti Tahkunan satamaan, ja sieltä RIB-veneellä kohti Akulan hylkyä lännen suunnalla. Tahkunan satama oli 10 min venematkan lähempänä Akulaa kuin Kärdla. Matka Akulalle kesti Tahkunasta 50 min aika kovassa vasta-aalloossa.
Akula oli Venäjän laivaston sukellusvene, joka katosi ensimmäisen maailmansodan aikaan viimeisellä matkallaan marraskuussa 1915. Hylky löytyi 2012 Kõpun niemimaan pohjoispuolelta sijainnista N 59:08.502, E 22:11.663. Alus on ajanut keula edellä miinaan ja uponnut pystyssä 30 metrin syvyyteen. Keula on räjähdyksessä tuhoutunut, mutta keulasta taaksepäin 42 metrinen painerungon osa ja komentotorni on hyvin säilynyt, kuten myös potkurit perässä. Akula on ainoa tällainen sukellusvenehylky Itämeressä, joka on näin matalalla. Muut tunnetut hylyt ovat paljon syvemmällä. Hylky on merimuseon kiinteästi poijuttama. Ikävä kyllä poijun ankkurikettinki on turhan pitkä, ja kun tuulee pohjoisesta, ketju pääsee hakkaamaan komentotornia, josta on osia jo tuhoutunut. Aiemmin otetuissa valokuvissa näkyy vielä tornin ympärillä olevat kaiteet ja peitepellit, jotka ovat nyt tuhoutuneet. Kettinkiä olisi syytä lyhentää ja ehkä siirtää kauemmaksi hylystä, ja sitten laittaa poijupainosta kiinteä ohjausköysi pohjaa pitkin hylylle. Näin tämä ainutlaatuinen ja historiallisesti korvaamattoman arvokas hylky säilyisi ehjänä. Nyt poijun pitkä ketju ruoski aallokon takia pohjan silttiä ylös ja huononsi näkyvyyttä, joka kuitenkin oli vielä aika hyvä, noin 10 metriä. Sukelsin Akulalle Teron kanssa ja ehdimme hyvin kiertää koko hylyn. Oli se kyllä hieno sukelluskohde ja sain aika hyviä kuvia Canon 7D:llä ja kahdella videovalolla. Paluumatka RIB:llä ei tuntunut niin pahalta kuin meno, mutta näytti siltä, että aallokko oli vielä nousussa.
Pääsimme majapaikkaan takaisin klo 13 maissa ja söimme lounaskeiton. Toinen ryhmä, joka oli mennyt Altairille palasi vasta paljon myöhemmin. Kun toinen ryhmä oli palanut, pääsimme sitten mekin lähtemään päivän toiselle sukellukselle. Ajomatka Sõrun satamaan kesti melkein tunnin. Sitten lastasimme kamat puuveneeseen. Meitä lähti 7 sukeltajaa kohti Altairia, joka sijaitsi Hiidenmaan ja Saarenmaan välissä. Puuvene oli melko hidas ja venematka kesti melkein tunnin, ja aallokko oli todella korkeaa. Kun viimein pääsimme perille, niin 4 sukeltajaa päätti jättää pahan kelin takia tämän sukelluksen väliin, joten vain minä, TT, Vode lähdimme kolmikkona sukeltamaan Altairia. Poijulla aallokko oli varsin ikävä, eikä pinnalla halunnut viettää yhtään ylimääräistä aikaa. Kaikki poijut täällä ovat kovalla kelillä vaarallisia lähestyä, ja poijuketjusta on syytä pysyä etäällä.
Altair
Altair oli Saksalainen troolari, rakennettu Papenburgissa 1916. Pituus 39 m. Ensimmäisessä maailmansodassa alus oli aseistettu keulatykillä ja se osallistui Saksalaisten maihinnousuun Saarenmaalla 1917. Alus katosi 14.10.1917 ja hylky löydettiin 4.7.2012. Hylky on merimuseon poijuttama. Alus on ajanut merimiinaan ja keulaosa on katkennut. Molemmat osat ovat uponneet 28 m syvyyteen pystyssä ja keulaosa on keula edellä pääosan vasemmalla puolella. Näkyvyys hylyllä ei taaskaan ollut niin hääppöinen, ehkä 6 m. Kiersimme koko hylyn ja sukellus kesti 36 min. Sitten takaisin rantaan ja majapaikalle. Toinen ryhmä oli aluksi yrittänyt Akulalle, mutta kelin ollessa turhan vaikea siinä vaiheessa, kohdetta oli pakko vaihtaa ja olivat päätyneet E.Russille, joka oli siinä aallokossa helpommin saavutettavissa.
Grillibileet
Majapaikalla oli meille järjestetty grillibileet. Sander oli hommannut alkupalaksi laatikollisen Atlantin nokkahaukia, joka on harvinainen herkku. Nokkahauet nousevat loppukeväästä Tanskan salmien läpi Hiidenmaalle asti, Suomessa niitä ei nähdä. Sitten tarjolla oli makkaraa, Armenialaiseen tyylin marinoitua possua ja ribsejä. Tosi herkullista kaikki. Ruokailun jälkeen siirryimme hiekkarannalle ilottelemaan Kuplauikkareissa. Oli vuodenaikaan nähden melko viileää, mutta ei se menoa haitannut. Hiekkaranta täällä on muuten todella hieno ja kesähelteillä siellä olisi mukava nauttia kesästä. Sen jälkeen ”intiaanisaunaan” ja loppuilta päätalon saunalla.
Rummu
Sunnuntaina aamuna heräiltiin klo 9 maissa. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut lähteä sukeltamaan hylkeiden seuraan, mutta nyt keli merellä oli siihen turhan huono. Sander ehdotti että lähdemme sen sijaan Rummun louhokselle sisämaahan. Oppaaksi saisimme Danielin. Osa porukasta oli joka tapauksessa lähdössä jo aiemmin kotiin, mutta 11 meistä lähti sitten kohti Rummua. Pakattiin kamat autoihin ja tavoitteena mahtua klo 11:30 lähtevään lauttaan. Tämä onnistukin ja klo 14 oltiinkin jo Rummussa.
Rummun avolouhos tuotti aikoinaan liuskekiveä ja se toimi louhoksen viereisen Murrun vankilan työvoimalla. Vankila perustettiin jo 1938 Neuvostoliiton aikana. Viron itsenäistyessä suuri osa vankilaa suljettiin ja louhoksen toiminta lakkasi. Louhos pidettiin aikoinaan kuivana pumpuilla, mutta kun pumput lakkasivat toimimasta, louhos täyttyi nopeasti pohjavedellä ja on nykyään suuri tekojärvi ja mielenkiintoinen sukelluskohde. Vesi on hyvin kirkasta ja näkyvyys veden alla hyvä, ja lammesta löytyy paljon mielenkiintoista nähtävää. Kupla on tehnyt Rummuun reissuja jo vuodesta 2015. Barrakuuda Sukeldumisklubi on juuri rakentanut paikalle sukeltajille hienon tukikohdan, johon sisältyy parkkipaikka, iso terassi ja laituri, sekä kelvollinen tie perille. Myöhemmin on tulossa palveluita, kuten kioski ym. Näin pääsimme heti tuoreeltaan testaamaan tukikohdan ja se osoittautui oikein hyväksi.
Osa porukasta tunsi jo paikan ja lähti omatoimisesti kiertämään. Itse olin täällä ensimmäistä kertaa, joten lähdin Danielin mukaan, joka oli sukeltanut täällä jo 300 kertaa ja opasti tärkeimmille nähtävyyksille, jotka tunnissa pystyi kiertämään. Veden alla oli tosiaankin valoisaa ja näkyvyys yli 10 metriä. Kuuleman mukaan joskus alkuaikoina on ollut yli 20 metrin näkyvyys, joten vesi on vuosien kuluessa hiukan samentunut. Oli kuitenkin hieno kokemus tämänkin ja nyt itsekin pääsin viimein näkemään tämän paljon puhutun kohteen.
Sukelluksen jälkeen teimme vielä kierroksen vankilan alueella. Vanhin osa vankilaa oli hylätty jo 90-luvun alussa ja viimeisinkin osa 2012, joten aika rappiolla rakennukset olivat. Graffitit olivat hienoja.
Kotimatka
Vankilakierroksen jälkeen olikin aika suunnistaa kohti Tallinnaa ja Helsinkiin lähtevää lauttaa. Matkalla poikettiin syömään tuoretta forellia. Vaikka säät eivät nyt suosineet, niin paljon tuli kuitenkin nähtyä ja reissu oli kaiken kaikkiaan mukava.
Kalustotappiot
Koko reissun kalustotappiot:
- – kaksi räpylää
- – painovyö
- – kuivahanska
- – rannemansetti 2 kpl
- – kaulamansetti
- – painemittari
- – nokkakärryn rengas
- – lisäksi yksi ykkösvaihe meni epäkuntoon
Sukellukset:
| nro | pvm | aika | kohde | suk.aika | max.syv. | Linkki lokiin |
| 1 | 30.5.2019 | 14:01 | Vest | 46 | 19 | https://en.divelogs.de/dive/2688612 |
| 2 | 31.5.2019 | 13:32 | E.Russ | 35 | 31 | https://en.divelogs.de/dive/2688613 |
| 3 | 1.6.2019 | 8:13 | Akula submarine | 36 | 28 | https://en.divelogs.de/dive/2688614 |
| 4 | 1.6.2019 | 17:05 | Altair | 36 | 27 | https://en.divelogs.de/dive/2688615 |
| 5 | 2.6.2019 | 14:53 | Rummu quarry | 74 | 10 | https://en.divelogs.de/dive/2688616 |
Valokuvat:
Kuvattu kahdella eri kameralla: Olympus TG-5 sekä Canon 7D.
