Olimme vaimoni Minnan kanssa viikon talvilomamatkalla Teneriffalla 25.12.2018 – 1.1.2019. Koska en ole ennen Kanarialla sukeltanut, niin Teneriffalla piti tietenkin myös päästä sukeltamaan 😊 Kävin tekemässä kolmen sukelluksen retken 28.12.2018 paikallisen sukelluskeskuksen Aqua Marinan operoimana. Minna ei halunnut tulla mukaan ja vietti päivän shoppailen.

Panoramica, Costa Adeje

Ostimme Teneriffan matkan aika viime tipassa vain pari viikkoa ennen lähtöä. Talven pimeys ja kylmyys alkoi painostamaan joulukuun alussa jo sen verran että oli pakko päästä aurinkoon ja lämpöön hetkeksi. Kaikki järkevät pakettimatkat olikin jo myyty loppuun eikä hyviä peruutuspaikkoja sattunut silmiin. Lopulta bongasin Tjäreborgin sivuilla edulliset lennot Teneriffan eteläiselle lentokentälle. Ja sitten booking.comin kautta löytyi edullinen kämppä aika hyvällä paikkalla ”Kn Aparthotel Panormica” hotellista, joka sijaitsee Costa Adejen kylässä rinteen päällä, aika lähellä Playa Americasia. Auton vuokrasin paikalliselta Autoreisen firmasta. Ja lopulta Tripadvisorin arvosteluiden perusteella valitsin sukellusfirmaksi Aqua Marinan, jonka toimisto sijaitsee Playa des Americasin puolella ja veneet Christianosin satamassa. Arvostelut olivat kaikki hyviä.

Varasin siis kolmen venesukelluksen retken viikkoa etukäteen sähköpostilla ja päiväksi valitsin perjantain 28.12.2018. Ennakkoa piti maksaa 25 Euroa PayPalilla varauksen vahvistamiseksi.

Mukaan reissulle pakkasin omat sukelluskamat:

kuivapuvussa Teneriffalla

Muuta kamaa ei ollut niin paljon, joten kaikki mahtui kyllä 23 kg laukkuun. Päättelin että joulukuinen vesi Teneriffalla on sen verran viileää että kuivapuku olisi asiallinen ja kivempi kuin märkkäri.

Los Christianos, satama

Perjantain 28.12 aamuna oli sovittu nouto klo 8:50 hotellini edestä ja nouto tapahtui täsmällisesti. Minibussi vei meidät Aqua Marinen sukelluskeskukselle. Näytin siellä luokituskorttini ja DAN-sukellusvakuutuksen ja allekirjoitin normaalit PADI:n paperit. Sitten sain 15 litran teräspullon johon kasasin oman settini. Olin etukäteen toivonut Nitroksia, mutta ilmaa oli pullossa. Eivät suositelleet Nitikkaa kun kellään muullakaan ei olisi, joten tyydyin sitten paikkariin. Painot saisi sitten veneestä.  Sitten pieni briiffaus sukelluskohteille. Sitten kamat kuorma-auton kyytiin ja meidät vietiin Los Christianoksen satamaan joka oli vain 5 minutin ajomatkan päässä.

Satamassa sitten roudattiin setit RIB-veneeseen, joka odotti laiturissa. Sukelluskeskukselta sai kassin lainaan, johon saattoi laittaa veneeseen tulevat irtokamat. Itse puin kuivapukua päälle puoleen väliin, kuivapuvun alle riitti ohkaiset verkkari, hanskoja ja huppua ei tarvinnut. Aurinko paistoi ja lämpöä oli yli 20 astetta.

Sukellukset:

Päivä ja paikka

aloitusaika

sukellusaika

Max. syvyys

2018-12-28 Dive-1 Barranco del Aqua

10:36

33 min

34 m

2018-12-28 Dive-2 Palm Mar Wall

13:41

45 min

24 m

2018-12-28 Dive-3 Palm Mar Cave

15:11

43 min

29 m

Sukellus 1/3: 2018-12-28, Barranco del Aqua, 10:36, 33 min, 34 m

Sukelluskohde oli vain 10 minuutin venematkan päässä satamasta, jyrkänteiden ohi.

Venematkalla latasin BCD:n painotaskuihin 6 kg, joka tosin osoittautui sukelluksella vähän niukaksi. Joudunkin pyytämään oppaalta yhden lisäkilon veden alla, joka sekin oli vielä turhan vähän. Ladoin ekan sukelluksen lopulla kiviä pohjalta kuivapuvun taskuun että pääsisin pinnalle riittävän hitaasti. Tokalle sukellukselle laitoin lopulta 9 kg lyijyä, joka oli juuri sopivasti.

Barranco del Aqua

Kohteelle päästyä heitettiin ankkuri veteen ja saimme ohjeen mennä pohjalle ankkuriköyttä seuraten koska virtaus oli aika kova. Veteen mentiin selkä edellä kerien. Meinasin itse ensin laskeutua vapaasti, kuten Suomessa useimmin tehdään, mutta opas oli tiukkana siinä että jokainen pitää köydestä kiinni. Virtaus olikin todella aika raju, ja tiukka ohjeistus oli tarpeen. Ankkuri oli 25 metrissä ja köydestä sai repiä ihan tosissaan että pääsi pohjalle, mutta ihan pohjalla virtaus ei ollut enää niin paha. Koko ryhmä meni oppaan perässä rinnettä alas ja päädyimme 34 metriin. Kun pelkällä paikkarilla mentiin niin oma Sherwater alkoikin GF 30/85 asetuksella näyttämään dekoja jo 14 minuutin jälkeen, mutta siinä vaiheessä opas alkoikin viedä meitä takaisin ylemmäksi. Kamera oli mukana mutta alussa virtaa oli sen verran että kuvia ei juuri ehtinyt ottamaan kun piti keskittyä ihan muuhun. Vesi oli kirkasta ja syvän sinistä ja näkkäri yli 20 metriä. Merenelävää näkyi paljon, kalaa, Atlantin koralleja. 25 minuutin jälkeen ilmeiseti ryhmässä oli monella pullot aika tyhjänä joten opas oli päättämässä sukellusta. Kun painotus oli aika niukka, niin jouduin päästämään kuivapuvun aivan tyhjäksi vakuumiksi että sain 6 metrissä tehtyä 4 min dekot. Itsellä jäi 62 baria jäljelle, muilla oli tankit aika tyhjänä. Oppaalla oli mukana varuilla 7-litrainen stage siltä varalta että jonkun ilmat loppuvat. RIB-veneeseen pääsi tikkaita pitkin takaisin setti selässä. Ennen tikkaille nousua annettiin räpylät ja painot veneeseen.

Aqua Marina RIB-vene

Vesi oli 20 asteista ja huppu jonka laitoin ekalle sukellukselle oli liikaa, jätin sen pois muilta sukelluksilta. Kuivapuvussa pärjäsi oikein hyvin ohuilla verkkareilla. Kun laitoin tokalle sukellukselle 4+5 kg painoja, niin se oli juuri sopivasti.

Palattiin heti sukelluksen jälkeen satamaan, jossa sitten menimme lounaalle Chirinquito rantabaariin. Siellä opas piti briiffin tokalle sukellukselle. Pinta-aikaa kertyi 90 min.

Sukellus 2/3: 2018-12-28, Palm Mar Wall, 13:41, 45 min, 24 m

Pinnalla paistoi aurinko siniseltä taivaalta ja lämpöä oli 22 astetta.

Palm Mar Wall

Palm Mar seinämä oli vain 5 min venematkan päässä. Nyt ankkuri pudotettiin kivikkoon 15 metrin syvyyteen ja virtausta ei ollut, joten nyt oli vapaa laskeutuminen hiekkapohjalle 24 metriin. Heti pohjalla nähtiin rauskuja ja isoja Snapper-kalaparvia. Pohjalla oli myös tarha-ankeriaita, ja kivien piilossa mureenoita, hummereita ja merietanoita. Sukelluksen lopulla myös merikilpikonnia. Nyt kun ei ollut virtausta lainkaan, niin onnistuin ottamaan enemmänkin kuvia. Kun painotus oli kohdallaan, niin saatoin täyttää kuivapukua kunnolla ja olo siinä oli oikein mukava. Huppua ei todellakaan tarvinnut, eikä hanskojaan. Nyt sukellettiin 45 min, eikä tietokone näyttänyt dekoja, NDL oli +99 koko dyykin ajan. Nyt ilmaa jäi 87 bar.

Sukellus 3/3, 2018-12-28, Palm Mar Cave, 15:11, 43 min, 29 m

Kolmas dyykki olikin sitten vain meikäläiselle järjestetty spesiaali. Kun muut asiakkaat oli jätetty satamaan, minulle tuotiin uusi tankki ja kyytiin tuli firman tekniikkasukellusopas Greg Delmas, ja veneeseen jäi lisäksi vain kippari Ray Vonk. Muita sukeltajia ei siis tullut ja ajettiin takaisin Palm Marille ja tarkoitus oli sukeltaa siellä olevaan luolaan ja sitten kierrellä sen päällä olevaa kalliota.

Palm Mar Cave

Ankkuri pudotettiin 20 metriin ja mention Gregin kanssa ankkuriköyttä pohjalle, josta seinämän reunaa pitkin luolan suulle. Taaskaan ei ollut virtausta ja näkkäri yli 20 metriä, vesi kirkasta sinistä Atlantin vettä. Matkalla luolalle nähtiin rauskuja. Luolan suuaukolla oli 29 metriä ja rautainen risti siellä kuolleiden sukeltajien muistoksi. Luolassa oli myös hyvä näkkäri ja muutamia rauskuja. Kierrettin luolan sisällä oleva pylväs ja sitten ulos. Sitten kalliota ylös, ja matkalla nähtiin lisää rauskuja, hai, mustekala ja sepia. 33 minuutin jälkeen olin saanut dekoja kasaan 9 min, koska koko päivä oli sukellettu paikkarilla ja aika syviä dyykkejä. Jos olisi ollut Nitroksia, niin olisi välttynyt dekoilta. Mutta päätetiin oppaan kanssa lopetella sukellus, joten opas laittoi dekopoijun, ja suoritin 6 metrissä dekot loppuun, ja sitten takaisin veneelle. Näkkäri oli tosiaan niin hyvä että venen pohja oli näkyvissä ihan pohjalta asti. Kaasua jäi 70 bar.

Sitten ajettiin vene takaisin satamaan ja kyyti sukelluskeskukselle. Keskus olikin siinä vaiheessa jo sulkemassa ja olin viimeinen asiakas paikalla. Purin äkkiä omat kamat kassiin ja sain kyydin takaisin hotellille. Pääsin juuri sopivasti takaisin katsomaan auringonlaskua Minnan kanssa dekojuomaa nautiskellen.

Oli hieno sukelluspäivä ja Aqua Marinen palvelu oli laadukasta ja voin kyllä suositella niin aloitteleville kuin kokeneemmillekin sukeltajille. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin sukeltanut useampanakin päivänä, mutta me kyllä keksittiin Minnan kanssa kaikille päiville tekemistä muutenkin.

Valokuvat:

Kamera: Olympus TG-5 kamera sukelluskotelossa.

https://photos.leiman.fi/2018-tenerife

Kategoriat: matkatvalokuvaus