Punainen Meri 2015, reissun valokuvia

Koko kevät ja kesä vuoden 2015 Punaisen Meren sukellusreissun jälkeen oli niin kiireistä aikaa, että sukellusblogin päivittämiseen ei jäänyt enää yhtään aikaa. Itse sukeltaminenkin Suomen vesissä jäi varsin vähiin. Mutta sainpas edes osan sukellusvalokuvista nettiin ja ne löytyvät täältä http://photos.leiman.fi/redsea-2015. Matkakertomus on vieläkin kesken, mutta joku päivä saan sen vielä valmiiksi  Lue lisää

Punainen Meri 2014, matkaraportti

Valokuvat Tämä blogiartikkeli on kirjoitettu alun perin heti matkan jälkeen 2014 toukokuussa. Valokuvien linkit on osittain päivitetty 2024 koska kuvat on siirretty uuteen paikkaan. x tarkoittaa että päivitys on kesken. Vedenalaiset kuvat tällä matkalla otettiin Canon 7D kameralla, jossa enimmäkseen käytettiin 17-70 mm objektiivia ja 2x Ikelite DS161 salamia. Vedenalainen Lue lisää

Punainen Meri 2015, matkasuunnitelma

Vuoden 2015 suuri sukellusmatka suuntautuu taas kerran Punaiselle Merelle, mutta tällä kertaa teemana on tehdä tekniikkasukelluksia hylyille. Taas kerran on kysessä Hannu Kuosan organisoima reissu, ja tietenkin käytämme Emperor Diversin palveluita. Matka tehdään 9.4.2015 – 19.4.2015 ja sukelluspäiviä kertyy 7. Sukellustukialus on Emperorin M/Y Superior (Gold Class). Otamme max 12 Lue lisää

2014 Punaisen Meren reissu tehty

Palasin eilen yöllä myöhään kotiin Punaisen Meren reissulta ja tänään taas töissä. Reissu meni hyvin ja melkein suunnitelmien mukaan, mitään isompaa vahinkoa ei kenellekään sattunut ja mielestäni reissu oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Valokuvia veden alta Suoraan kamerasta käsittelemättömät valokuvat, jotka otin sukelluksilta löytyvät jo netistä seuraavien linkkien takaa eri Lue lisää

2014 Punaisen Meren reissu alkanut

Tänään sitten sukellusreissu pääsi alkuun. Suurin osa porukastamme lensi mukanani Arlandaan, jonne SAS:in lento SK721 (Blue Wings oikeesti) saapui melkein aikataulussaan tunnin lennon jälkeen. Saimme kaikkien kamat hihnalta ja lähdimme viemään laukkuja sisään seuraavaa aamun lentoa DK1595 varten, joka lähtee 07:15 kohti Marsa Alamia. Nyt olemme kaikki Arlandan lentokentän Clarion Lue lisää

Punainen Meri 2014, alustava sukellussuunnitelma

Punainen Meri 2014, alustava sukellussuunnitelma Reitin yleiskatsaus näkyy seuraavassa kartassa:   Pääkohteina ovat Daedalus, Zabargad ja Rocky Island. Nämä kaikki sijaitsevat kaukana ulkomerellä ja ovat Egyptiläisiä “Marine Park” alueita, joille on etukäteen haettava sukellusluvat. Näissä kaikissa kannattaa viettää koko päivä ja niille on syytä ajaa vene ankkuriin jo edellisenä iltana, Lue lisää

Tulipalo Kuplakammiolla 21.1.2014

Sukellusseurani Kuplan kerhotilassa eli Jämeräntaival 1:n kellarissa sijaitevassa “Kuplakammiossa” oli tulipalo 21.1.2014 yönä. Palokunta saapui ripeästi paikalle, ja palo saatiin onneksi nopeasti sammumaan, eikä mitään katastrofia ehtinyt syntymään. Palosta löytyy monelta uutissivustolta pieni juttu: http://www.hs.fi/kaupunki/Teekkareiden+sukelluskerhon+tilat+paloivat+Espoossa/a1390270747370?ref=hs-art-new-1 http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sukellusseuran-kerhotilassa-roihunnut-palo-vaaransi-koko-kerrostalon/2763962 www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194868625101/artikkeli/teekkareiden+sukelluskerhon+tilat+paloivat+espoossa.html http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288644499065.html http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014012117953154_uu.shtml http://www.lansivayla.fi/artikkeli/275673-espoolaisen-teekkarikylan-sukelluskerhon-tiloissa-paloi http://ls24.fi/jutut/uutiset/kotimaa/juttu-teekkareiden-sukelluskerhon-tilat-paloivat-espoossa http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/teekkareiden_kerhotila_paloi/ Lisäksi täällä kuvia sammutuksesta: http://pailakka.kuvat.fi/kuvat/piipaa/21012014/ Palo sai alkunsa Lue lisää

Sukelluskauden 2014 avaus Suomenlahdella

  Talvi on alkanut todella leudosti pääkaupunkiseudulla, maa on ollut lumeton ja lämpötilatkin enimmäkseen plussan puolella. Niinpä merikin on pysynyt avoimena, joten merellä voisi siis vielä sukeltaa. Niinpä Kuplan sukellusmestari Mikko järjesti meille merikauden 2014 avajaiset loppiaisviikonlopuksi. Tarkoitus oli laskea seuran vene Irmeli vesille ja sukeltaa jossain Helsingin edustalla. Itse Lue lisää