Canon Ixus 800is

Hankin ensimmäisen laitesukellukseen sopivan kamerapaketin lokakuussa 2006. Olin jo järjestänyt itselleni sukellusmatkan Thaimaaseen ja kovasti teki mieli ottaa sinne kamera mukaan, jolla saisi sitten niitä hienoja sukelluskuvia veden alta. Käytössäni oli jo keväällä 2004 hankittu Olympus C8080-WZ kamera, ja siihen oli olemassa sukelluskotelo. Mutta kamera oli parissa vuodessa jo käynyt vanhaksi, eikä sukelluskoteloita siihen enää ollut yleisessä myynnissä. Niinpä aloin katsomaan uusia kameroita, joihin saisi heti sukelluskotelon mukaan. Ihan järjettömän paljon rahaa en siihen halunnut tässä vaiheessa investoida, joten päädyin katsomaan pokkareita, ja päädyin tähän Canon Ixus 800is:ään, joka oli juuri tullut markkinoille. Ja siihen sai sukelluskotelon WP-DC-5.

Kamera oli näppärän kokoinen ja helppo kuljettaa mukana, ja sukelluskotelokin vaikutti näppärän kokoiselta. Hintaa paketille tuli yhteensä 691 EUR, 362 EUR kamerasta ja kotelo 235 EUR. Lisäksi ostin toisen akun 47 EUR, ja 2 GB muistikortin 45 EUR. Sain hankittua nämä verkkokauppa.comista 4.10.2006.

En tiennyt vedenalaiskuvaamisesta yhtään mitään, mutta normaalia pinnan päällä kuvaamista olin harrastanut kauan, tosin vain pokkareilla.

Ixus DC-5 kotelossa

Kokeilin heti kameraa sukellusseuran hallivuoroilla Leppävaarassa. Ja sitten Porkkalan keittokatoksella tein muutaman dyykin kameran kanssa ennen Thaimaan matkaa. Huomasin heti kuvaamisen haasteet ja Porkkalassa otetut kuvat olivat aivan paskoja. Jo aivan alussa piti todeta että pokkarikameran salamalla ei paljoa tee, ja tämän kameran ominaisuudet eivät oikein riittäneet.

Sitten Thaimaan matkalla kuvasinkin ahkerasti. Kuvia tuli kyllä valtava määrä, mutta värien toisto oli ongelma. Kuvat olivat sinertävän harmaita ja värit olivat kadonneet jonnekin…. Jos otti kameran omalla salamalla kuvia niin kuviin tuli usein kauheasti lumisadetta.

Ajan myötä ymmärsin että jos digikamerall kuvaa ilman salmaa tai lisävaloja veden alla niin pitää säätää valkotasapaino manuaalisesti että värit toistuvat edes sinne päin. Ja/tai punasuodatin on yksi mahdollisuus. Mutta jos oikeasti haluaa värejä kuviin niin on käytettävä tehokkaita salamalaitteita. Veden alla kameran oma salama on lähes käyttökelvoton monestakin syystä. Tärkein syy on että salaman valo helposti siroaa vedessä linssin edessä olevista partikkeleista kuvaan, joka sitten näyttää lähinnä lumisateelta. Salaman valon täytyy tulla sivusta sellaisessa kulmassa että vain kuvattava kohde valotetaan eikä vettä kohteen ja kameran välissä. Salama pitää olla siis pitkän varren päässä sivulla. Oikeastaan kaksi salamaa vaaditaan kunnon valotukseen, molemmille sivuille. Kunnon salamavarustus ei oikein onnistu pokkarikameralla. Niinpä sitten kamerakalustoa piti vuosien varrella kehittää paremmaksi.

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder