Tämä blogiartikkeli kuluu kategoriaan “RajaAmpat-2011” joka kertoo vuoden 2011 Indonesian matkasta.
Suurin osa Ambonin ja Sorongin välisellä reitillämme olleista sukelluskohteista olivat riuttaseinämiä saarten rannoissa tai saaria kiertävillä ulkoriutoilla, tai 5…10 metrin syvyyteen nousevia pinaakkeleita salmissa. Seinämät putosivat usein laitesukeltajille tavoittamattomiin syvyyksiin. Paikoitellen saattoi olla tasanteita ja erilaisia korallimuodostelmia, joskus läpi uitavia tunneleita ja koloja. Jotkut kohteet olivat topografialtaan todella mielenkiintoisia ja jänniä sukeltaa.
Suurin osa sukelluskohteistamme oli todella hienoja. Jotkin kohteista olivat sellaisia että yhtä yksittäistä kohdetta voisi sukeltaa kuukauden joka ikinen päivä monta kertaa, ja aina näkisi jotain uutta. Monin paikoin joka ikinen nähtävissä oleva läntti oli korallien peitossa, ja pehmeitä koralleja, viuhkakoralleja ja isoja tynnyrisieniä on joka paikassa – määrällisesti paljon ja eri lajeja ja niiden alalajeja todella paljon. Pehmeitä koralleja oli kaikissa mahdollisissa väreissä, ja joskus emme edes nähneet paikkoja täydessä väriloistossaan sillä pehmeät korallit aukeavat vain tietyssä valossa ja tietyssä merivirrassa. Koralliriuttojen kaloja oli myös todella runsain määrin ja lukemattomin eri lajein edustettuina. Isoimmat kalaparvet olivat valtavia, voi sanoa että välillä kalaa oli “aivan liikaa”. Ensimmäinen viikko reitistämme oli paikoissa joissa erittäin harvoin käydään sukeltamassa, ja emme nähneet niillä ketään muita. Nämä paikat olivat täysin koskemattomia ja täysin alkuperäisessä luonnontilaisessa kunnossaan, toisin kuin monet Punaisen Meren loppuun kulutetut kohteet. Hienoimpien paikkojen jälkeen reissun kaksi viimeistä kohdettamme Batantan saarella tuntuivakin täydellisiltä flopeilta, tylsiltä ja autioilta, vaikka jossain Hurghadassa nekin laskettaisiin huippukohteiden luokkaan.
Lähes aina oli jonkinlainen merivirta ja toisinaan erittäinkin voimakkaita virtoja, joita vastaan oli mahdotonta uida, ja mahdoton pysyä edes paikallaan ilman riuttakoukun apua. Olimme lähes täydenkuun aikana liikkeellä, joten vuorovesivirrat olivat pahimmillaan. Kuitenkin sukellusoppaiden mukaan Raja Ampatin merivirrat ovat aika kesyjä ja helppoja verrattuna Komodoon, jossa MSY Seahorse risteilee kesäisin. Merivirrat ovat korallien elämän edellytys, ja vain virtaavissa paikoissa näkee hienoimmat korallit, merivirtojen kanssa on siis vain osattava toimia.
Meriveden lämpötila vaihteli välillä 27…29 astetta, ollen enimmäkseen 29 ja “kylmissä” virtauksissa 27 astetta. Ilman märkäpukuakin olisi siis sinänsä pärjännyt, mutta itse käytin 3 mm pitkää pukua. Pitkän puvun käyttö estää pahimmat kolhut ja korallinpolttamat. Pitkästä puvusta huolimatta itse onnistuin polttamaan ja kolhimaan molemmat nilkat koralleihin ja kiviin.
Näkyvyys oli parhaimmillaan 30…50 metriä Bandameren huippukirkkaissa sinisissä vesissä, ja huonoimmillaan 15 metriä Dampierin salmessa, ja viimeinen sukellus Batantan vuonossa tarjosi äärihuonon 5 metrin näkyvyyden ja vihreän veden.
Lähin painekammio (ja lähin suuri sairaala) reitillämme sijaitsee Manadossa Pohjois Sulawesillä, jonne on lähes 1000 km merimatka. Sukeltajatautitapauksessa hoitoon pääseminen on siis erittäin hankala järjestää. Vakavammassa tapauksessa voisi sanoa että tilanne on lähes toivoton. Alueella sukeltaessa on siis syytä olla erityisen varovainen.
Kymmenen sukelluspäivää kuluvat todella nopeasti, ja kolme tai neljä sukellusta päivässä tahti on lähes murhaavan rankkaa ja muistikuvat kohteista sekoittuvat pian toisiinsa. Ilman valokuvia en enää muistaisikaan varmasti ja tarkkaan mitä missäkin nähtiin.
Matkallamme oli myös yksi ei-sukeltava mukana, joka kuitenkin snorklaamalla pääsi pinnalta käsin näkemään merenalaisen elämän ihmeitä. Monet riutat joilla kävimme ulottuivat lähelle pintaa, tai niiden lähettyvillä oli muita pintaan yltäviä riuttoja, joten pelkällä snorkkelivarustuksella oli myös mahdollista nähdä värikkäitä kaloja ja koralleja.
Alueet
- Ambon ja Nusa Laut
- Bandsaaret
- Pulau Koon
- Misool
- Dampierin salmi
Reittikartat:
Ambon -> Nusa Laut
Sitten Bandasaaret
Seramin saaren ohi Pulau Koonin kautta Misoolille:
Lopuksi Dampierin salmi