AOWD-kurssi, “vedenalainen suunnistus” & nosto, 29.7.2006

AOWD-kurssin ensimmäisen venesukelluspäivän päätteeksi piti vielä suorittaa se pakollinen vedenalainen suunnistus. Koska sitä ei ulkomerellä olisi kunnolla saanut tehdyksi, ope päätti että tehdään se Hangonkylän uimaranalla, veneen satamapaikan lähellä. Roudatiin sitten kurssilaisten sukelluskamat rannalle, mutta ope ei jaksanut varsinaisesti tulla mukaan sukeltamaan joten hän jäi itse hiekkarannalle aurinkoon istuskelemaan shortseissa, hänellä ei ollut mitään kamoja mukanaan. Varusteiksi mukaan saimme pitkän riilin ja lisäksi 10 kg painovyön ja 50 kg nostosäkin. Tässä yhteydessä piti nimittäin harjoitella aikaisemman ”etsintä ja nosto” kurssiosuuden nosto-osuus, koska em. harjoitus oli kokonaisuudessaan mennyt ulkomerellä sen verran pipariksi että ainakin nosto pitäisi jotenkin vielä harjoitella.
En enää muista missä järjestyksessä mitäkin tehtiin, mutta sellainen mielikuva on että sen nostosäkin kanssa aloiteltiin. Eli nostosäkki täytettiin oktosta rannalla, ja siihen laitettiin se 10 kg painovyö kiinni. Sitten itse hinasin sen niin kauas että oli jotakuinkin 5 m vettä alla. Mitään ohjeita en ollut saanut siitä miten nostosäkki toimii, joten kokeilin tyhjentää sen ensimmäiseksi mieleen tulevalla tavalla, joka kyllä sitten toimi varsin hyvin. Nostosäkistä kiinni pitäen putosin muutamassa sekunnissa 5 metriä alaspäin pohjalle, joka tuntui korvissa varsin ikävältä. Melkein meinasi korvat räjähtää, sen verran hätäinen oli pudotus. Ei se vielä mitään, sitten kokeilin täyttää sen pohjalla oktosta, ja varsin nopeasti se pullistukin komeasti täyteen. Sitten mentiinkin kuin raketti ylös. Se oli joku 50 kg nostosäkki ja ei tainut mennä montaa sekuntia kun säkistä kiinni pitäen olin taas pinnalla. Se vasta tuntuikin korvissa ikävältä, kun olin juuri saanut paineet tasattua varsin agressivisella Valsalvalla. Muistaakseni korvat oli koko loppupäivän aivan lukossa, enkä kuullut kunnolla juuri mitään moneen tuntiin. Olis tuosta jojotuksesta joku voinut jopa sukeltajataudinkin saada, mutta itselle ei käynyt kuinkaan. Onneksi ei päästy kuitenkaan ulkomerellä harjoittelemaan sitä nostosäkin käyttöä 18 metristä kuten oli alun perin tarkoitus. Tällä ohjeistuksella siis. Varmaan on turvallisiakin tapoja käyttää nostosäkkiä, mutta tällä kertaa jäi semmoiset hienoudet oppimatta. Eipä ole sen koomin tullut nostosäkkiä käytettyä, ja nyt osaan ainakin varoa moista värkkiä.
Suunnistuksen harjoittelua varten saimme tehtäväksi mennä ”tarpeeksi pitkälle” että olisi vähintään 5 m syvää ja virittää riilistä 20 metriä pitkän suoran meren pohjalle. Sitten meidän pitäisi harjoitella sukeltaa kompassin kanssa edes takaisin riilinarun näyttämää suoraa pitkin, ja tehdä sen jälkeen neliö ja sitten kolmio. Tehtävän anto oli jossain määrin epämääräinen ja nopeasti selitetty, ja kukaan ei oikein varmasti tiennyt mitä meidän piti varsinaisesti tehdä. Mutta yritettiin kuitenkin. Yli 5 metriä syvää löytyi varsin kaukaa hiekkarannalta. Näkyvyys ei ollut varsinaisesti huono, ehkä 5 m vaakasuunnassa parhaimmillaan (siis loistava tähän kesään verrattuna), mutta pohja oli mutaa ja pöllysi helposti, ja pöllyttämisen jälkeen näkyvyys lähes nollassa. Niinpä kun virittelimme siitä riilistä ehkä 20 metrin pätkän narua sinne pohjalle, niin ei siitä riilistä eikä narusta mitään nähnyt. Yritettiin hoitaa homma niin, että edes joku olisi siinä riilin päässä kiinni ettei se hukkuisi sinne. VA-suunnistuksen mestareita ei ollut kukaan meistä ja edes edestakaisin räpylöinti 20 m sinne ja 20 m takaisin, ei tahtonut mennä niin että joku olisi heti löytänyt suoraan takaisin. Neliöiden ja kolmioiden tekeminen meni sitten kyllä ihan penkin alle, pohjaa kun oli pöllytetty sen verran että näkyvyys oli jo ihan käsikopeloluokkaa. Jonkun kommunikaatiokatkoksen seurauksena sitten kaikki nousivat yhtä aikaa pinnalle etsimään toisiaan, ja riili jäi sinne pohjalle. Päätimme yhdessä palata pohjalle etsimään sitä riiliä, mutta ei sitä siitä heti sitten löytynyt. Rannalle oli niin pitkä matka, että huutamalla emme saaneet opelle täysin selitettyä tilannnetta. Hän olikin sen verran kyllästynyt rannalla istuskeluun, että lähti kävelemään pois ja jätti meidät räveltämään keskenämme.
Olishan se ollut noloa myöntää että olimme hukanneet kalliin riilin suunnistusharjoituksessa pohjalle, joten aloimme etsimään sitä ristiin rastiin sukeltaen. Jonkun ajan kuluttua se sitten lopulta löytyikin, osittain varmaan sen ansioista että aiemmin pölyttämämme muta oli jonkun verran ajan mittaan laskeutunut.
Noin tunnin epämääräisen häröilyn jälkeen, kun riilikin oli onnellisesti löydetty ja opekin häipynyt kiskomaan dekokaljaa ajat sitten, päätimme mekin rantautua ja päättää harjoituksen. En nyt voi sanoa että kovinkaan paljon tässä opin vedenalaisesta suunnistuksesta mutta tulipahan tämäkin osuus sitten ”suoritettua”. Ja taas kerran, olen kuullut toisenlaisistakin kurssijärjestelyistä.
”Onneksi” täällä Suomessa melkein joka ikinen sukellus on kuitenkin suunnistusharjoitus, joten tämä taito täällä kyllä karttuu kuin itsestään.
<- Edellinen osa, Seuraava osa ->.